keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Talvi


Talven tulon tietää siitä kun:

- vihannesmyyjällä on aamulla korvalaput korvilla
- yön voi nukkua ilman ilmastointia (ikkuna on auki)
- uimaan tarkenee vasta iltapäivällä
- kaupat notkuvat lämpimiä vaatteita
- hääsesonki täydessä vauhdissa (meteli sen mukainen)
- tarvitsee laittaa veden lämmitin päälle ennen suihkuun menoa
- nokka tukossa ja kurkku karhea.

Päivällä lämpötila on noin +33 C ja yöllä +15 C. Minä olen perheestä ainoa, joka nukkuu peiton (pussilakan) kanssa. Yks yö jopa harkitsin villasukkien laittamista jalkaan.. vai olikohan se unta :)

Naapurin aita koristeltuna ennen häitä.

Yksityiskohta aidasta. Olimme kyseissä häissä. Niistä myöhemmin..

maanantai 28. marraskuuta 2011

Tavarat


Elämä on ihanaa, kun on omat rakkaat ihmiset ja tavarat ympärillä :) Alkujohdanto sille, että konttimme on vihdoinkin saapunut. Se tuli vaikeuksien kautta viikko sitten sunnuntaina. Kontin piti olla meillä lauantaina aamulla kymmenen ja yhdentoista välissä. Konttia ei vain kuulunutkaan. Iltapäivällä saimme viestin, että auto oli hajonnut matkalla. Paikalle oli tilattu korjaaja. Arvelimme etteivät tavarat sinä päivänä tule perille. Aikaisin sunnuntai aamuna tuli viesti, että auto on tulossa. Kuormamme saapui meille vähän ennen kymmentä. Tavarat eivät olleet kontissa vaan ne oli siirretty kuorma-autoon. Kolme miestä purki tavarat kotiimme. Kyllä niitä laatikoita riitti :) Sitten lounaan jälkeen alkoi laatikoiden purku. Keittiöön tulevat laatikot jäivät avaamatta, koska minulla ei ollut heti osoittaa paikkaa tavaroille.

 Suuresti odottamamme tavarat. Lapset kaipasivat lelujaan.

Reilu viikko on vierähtänyt tavaroiden tulosta ja eilen sain avattua viimeisen keittiölaatikon. Valitettavasti ne eivät olleet viimeiset purkamatta olevat laatikot. Kirjahylly on vielä kokoamatta, joten kirjat ovat vielä laatikoissa. Samoin suurin osa vaatteista on laatikoissa. Oi voi, mitä kaikkea sitä on tullut pakattua Suomesta mukaan :)

Pientä shoppailua jouduin harrastamaan, koska tv tarvitsi pienemmän tason. Samalla reissulla tarttui pari uutta sohvatyynyä. Verhot kaipaavat myös uudistamista, mutta se on sitten oma lukunsa.

Kotimme sisustus poikkeaa paljon intialaisista kodeista. Näin olen päätellyt, koska naapurini napsi kännykällä kuvia olohuoneestamme, kun olin hakemassa hänen lastaan yläkerrasta. Esikoiseni on saanut ystävän naapurista. Lapsilla sujui leikki mukavasti, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Täällä myydään hyvin erilaisia huonekaluja, enimmäkseen lastulevyhökötyksiä. Tietenkin teettämällä saa mieleisiä puisia huonekaluja. 

 Talon huonekalut saivat kyytiä, kun omamme saapuivat paikalle.

torstai 17. marraskuuta 2011

Joulun odotusta

Lapsille on joululahjat ostettu ja piilotettu :) Esikoinen on ollut hyvin huolestunut siitä löytääkö joulupukki meidät Intiasta. Ehdotin, että hän kirjoittaisi joulupukille lahjatoivomuksensa ja samalla ilmoittaisimme nykyisen osoitteemme. Näin sitten toimittiin. Hän piirsi lahjatoivoimuksensa ja minä tein saatekirjeen joulupukille. Tänään kirje aloitti matkansa Napapiirille. Esikoisella oli vain yksi lahjatoive, joka varmasti toteutuu :)

Ostosreissulta tarttui mukaan kortteja, jotka ajattelin joulukorteiksi, ja intialainen sisustuslehti. Living etc lehdessä oli artikkeli suomalaisesta designista. Sisustuslehdet ovat ihanan edullisia täällä. Pian tässä pääsee suunittelemaan omaa sisustusta, koska konttimme pitäisi saapua tällä viikolla. Ehkäpä huomenna?

Kortti sinulle?

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Arkea


Ennen kuin pääsee kaupan sisälle, tulee kävellä metallipaljastimen läpi ja esitellä laukun sisältöä. Laitteen piippaamisesta ei tarvitse välittää. Laukku suljetaan tarkastuksen jälkeen nippusiteellä tai se suljetaan toisen kassiin sisään. Se mitä tarvitset ostosten aikana kannattaa tunkea omiin taskuihin, kuten nenäliinat, ostoslista ja tietenkin kännykkä. Kun olet saanut tehtyä ostokset, kassakuittiin merkitään kuinka monta kassia sinulla on tavaraa. Ennen kuin pääset ulos, sinun tulee esittää vartijalle kassakuitti, johon saat sitten leiman ja luvan poistua kaupasta. Alussa automaattisesti tungin kukkaroon kuitin, joka piti parin askeleen päästä kaivaa esiin. Nyt muistan pitää sen kädessä ulos pyrkiessä.

Rakennusteline erään kauppakeskuksen edestä. 

Esikoinen tarvitsee koulua varten mustat kengät ja valkoiset sukat. Niiden ostaminen ei ollutkaan niin helppoa, kuin ensin kuvittelin. Kävimme viidessä kenkäkaupassa. Saaliina oli pari valkoisia keinokuitusukkia, joita esikoinen ei halua ekan käyttökerran jälkeen laittaa jalkaan. Nyt on sitten mummolta pyydetty, että tuo Suomesta tullessaan puuvillaisia valkoisia sukkia :) Toivottavasti hän löytää sellaisia. Mustat kengät jäivät siksi ostamatta, koska en löytänyt nahkaisia. Metsästys jatkuu..

Katukuvaa kenkäkaupan edestä.

Perheemme yhteinen aika on lisääntynyt. Miehelläni on nyt vapaa joka toinen lauantai :) Se on loisto juttu. Loisto juttu on sekin, että meillä aloitti uusi autonkuljettaja perjantaina. Hän osaa englantia ja ajaa jotenkin fiksummin kuin edeltäjä. Kivasti täällä menee :)

Hyvää isänpäivää!

torstai 10. marraskuuta 2011

Harrastuksia

Tänään olen avannut harrastustilini :) Kävin aamupäivällä uimassa 726 metriä Golf klubilla ennen kuin hain esikoiseni koulusta. Esikoinen tosiaan aloitti koulun tiistaina. Hän on aivan innoissaan koulusta ja oppimisesta. Klubille voi mennä uimaan 500 rs. kertamaksulla. Tarkoituksenamme on hankkia vuosijäsenyys, jolloin käyttö tulee edullisemmaksi koko perheelle.

Altaan piituus 33 metriä.

Kävin samalla kertaa katsastamassa klubin kuntosalin. Se näytti oikein potentiaaliselta. Minua kiinnosti erityisesti uuden karheat juoksumatot, sillä minun uuden uutukaiset juoksukengät tarvitsevat treeniä.

Lenkille!

Valokuvauskin voisi olla yksi harrastukseni. Erityisesti tykkään makrokuvauksesta. Muutama kuva tältä päivältä.

Kuopuksen kanssa touhuilua.

Onneksi otin aamulla kuvia, koska illalla kävi niittokone.

Rouskis..



sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Ötököitä

Menin aamulla hakemaan pyykkinarulta uima-pukua. Säikähdin, kun valtava (noin 8-10 cm) hörhiläinen oli jäänyt nukkumaan uikkareihini. Pikaisesti kameraa hakemaan, jotta saan todistusaineistoa.

 Mikä ötökkä?

Pihalle on ilmestynyt kaksi oheista ötökkää. Kuopus yritti saada niitä kiinni. Onneksi hän ei onnistunut puuhissaan. Ilmeisesti ötökät etsivät pesäpaikkaa. Kotiapulainen ei osannut nimetä kyseistä lentäjää, mutta selitti piston olevan erittäin paha juttu.

Mikä ötökkä? Pituus noin 6 cm.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Vettä ja järkytyksiä


Järkytykseksi selvisi, että meidän uima-allas avataan vasta kesällä, maaliskuussa. Olimme siinä mielikuvassa, että se avataan nyt heti monsuunin jälkeen. Olemme hyvin pettyneitä. Toisaalta onhan maaliskuu monsuunin jälkeen. Tiedustelin läheisessä societyssa asuvalta rouvalta, onko heidän uima-allas auki. Se oli ja hän (toivotusti) kutsui meidät sinne uimaan. Iltapäivällä menimme esikoiseni kanssa sitten uimaan. Se oli oikein mukavaa. Yritämme selvittää uintimahdollisuutta läheisellä Golf klubilla. Siellä voisi lisäksi pelata sulkapalloa ja tennistä.

 
Lapsille olisi oma uima-allas (pyöreä). Odotellaan..

Meillä on oma juomavedenpuhdistamo. Vesi maistuu hyvältä ja ollaan pysytty terveinä. Ensimmäisinä viikkoina joimme pullovettä, mutta pian siirryimme omaan veteen.
Huoneen komistus, vedenpuhdistamo.

Gekko säikäytti minut pahanpäiväisesti tänään. Olin ottamassa muovipussia keittiön kaapista, kun gekko vilisti kaapin ovea pitkin. Avasin pikaisesti keittiön oven ja toivon gekon suuntaavan sinne. Kun kurkkasin ulos ovesta, apina istui varastomme katolla. Pikaisesti hätistelin sen vedellä pois. Säikähdin eläimistä niin että sain sydämen tykystä ja hiki nousi pintaan.

 Gekosta ei ole kuvaa (vielä), joten sivuan vesi aihetta :)

tiistai 1. marraskuuta 2011

Goa


Keskiviikko aamulla (26.10.2011) oli herätys seiskalta ja ysin jälkeen autokuskimme Hussein lähti kuskaamaan meitä kohti Ahmedabadia. Vähän lähtö viivästyi, kun kuopus heitti kakat juuri sinä hetkenä kun oli vaipanvaihdon jälkeen hetken ilman vaippaa. Yleensä aina sattuu jokin viivästys, kun on sovittu aikataulu. Pari tuntia kesti matka Ahmedabadiin. Lentoaika vain 1 h 20 min. 

Kohti Goaa.

Hotelli Alila Diwa Goa hoiti kuljetukset hotellille. Matka kesti 20 minuuttia. Illalla hotellilla oli ilotulitus Diwalin kunniaksi. Se oli upea. Muuta pauketta ei sitten kuulunutkaan. Toista olisi ollut kotona.

Viehättäviä vesialtaita, mutta vaarallisia vilkkaalle taaperolle.

Mieheni kävi aikaisin aamulla juoksulenkillä ja sitten uimassa. Sen jälkeen minä pääsin aamu-uinnille. Altaalla oli mittaa noin 25 metriä. Aamut olivat ihanan rauhaisia altaalla, siellä ei ollut muita uimareita. Uinnin jälkeen riensimme nälkäisinä aamiaiselle. 

Uima-allas lepotuoleineen.

 Lasten allas näkyy kuvan alakulmassa.

Hotelli sijaitsee syrjäisessä, omalla rauhallisella, mutta ihastuttavalla alueella palmujen ympäröimänä. Majorda rannalle on 650 metrin matka, jonne pääsi näppärästi hotellin omalla autolla. Rannalla oli kymmenisen paria aurinkotuoleja varjoineen. Eipä sitten muuta. Parin sadan metrin päässä rannalla näkyi toisia rantatuoleja ja rantaravintola. Hotellin läheisyydessä on pari pikku ruokakioskia. Tarjonta on suppeaa. Hedelmiä saisi lähikylästä, jonne taksimatka olisi suhteellisen kallis. Me nautimme täysin olotilastamme hotellilla. Emme halunneet lähteä katselemaan temppeleitä tai muita hömpötyksiä

Katse pohjoiseen.

 Katse etelään.

Hotellilla oli spa, jossa kävin kokeilemassa jalkahoitoa ja selkähierontaa. Molemmat hoidot olivat miellyttäviä. Hinnat olivat suht lähellä Suomen hintatasoa, varsinkin hieronta. Hierojani kävi hoidon alussa hätistelemässä työmiehet tauolle, koska he saivat aikaan liikaa meteliä ja haittasivat rentoutumistani.

Polku Spa:han.

Ruoka oli maistuvaa hotellilla. Matkalla rannalle oli pari ravintolaa. Ruokailimme pari kertaa Alexin paikassa. Lisäksi pääsimme seuraamaan läheltä intialaisia häitä, jotka järjestettiin hotellilla. Musiikkia ja kauniita vaatteita riitti.

 Alttarille johti kukkapolku.


Hotellin lastenkerhossa askarteltuja kukkia.

Ihana loma