sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Ganesha festivaali

 Meidän koti Ganeshat.

Eilen päättyi yli viikon kestänyt hindujen Ganesha juhla. Autokuskimme oli jo hyvissä ajoin puhunut kyseisestä juhlasta ja hän innokaasti odotti kyseistä juhlaa. Ganesha on yksi Intian suosituimmista jumalista.


Ganesha on norsupäinen jumala, Sivan ja Parvatin poika. Ganesha on viisauden jumala, esteiden poistaja ja uusien alkujen herra. Häntä rukoillaan usein ennen taloudellisia toimia, uusia hankkeita tai matkaa.  
 

Noin kaksi viikkoa sitten kadunkulmiin ilmestyi myyntikojuja, joista sai ostaa Ganesha patsaita. Meidän kotiimme ilmestyi kaksi patsasta esikoisen valitsemina. Varsinainen juhla alkoi keskiviikkona, 19. syyskuuta. Kadunkulmiin ilmestyivät telttakatokset, jotka oli rakennettu suuria Ganesha patsaita varten. Ganesha patsaita oli kaikennäköisiä ja erilaisissa asetelmissa.
 

Kävimme yhtenä iltana ihailemassa Ganesha patsaita. Kadut olivat myös upeasti valaistu, aivan kuten jouluna meillä. Kuopus oli haltioissaan valoista ja hän hihkui vähän väliä vau :)


Ganeshoja ihaillaan ja niiltä pyydetään siunausta joko 5, 7 tai 10 päivän ajan. Sen jälkeen patsas kuljetetaan laulun, rummutuksen ja tanssin saattelemana veden ääreen. Meidän kaupungista löytyy useita lampia ja jokia. Juhla huipentuu, kun patsaat kannetaan veteen ja upotetaan sinne.


Patsaat ovat aiemmin tehty polttamattomasta savesta, joka liukenee nopeasti veteen. Tänä päivänä suurin osa patsaista tehdään kipsistä, joka liukenee veteen huonommin kuin savi ja lisäksi siitä liukenee myrkyllisä aineita veteen. Lehdissä oli ohjeita, kuinka juhlaa voi viettää ympäristöystävällisemmin.

 Käsien määrä valitaan taiteellisen näkemyksen mukaan 2-10 väliltä.

 Ganesha mukautuu kaikkiin tyyleihin.






keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Monsuuni 2

Edellisiltana oli komea ukkosmyrsky. Taivas välkehti salamoista. Yhden aikaan yöllä se tuli kohdille ja jyrähdykset olivat tärisyttävän kovia. Lapset jatkoivat autuaan tietämättöminä uniaan. Onneksi myrsky meni sitten nopeasti ohi. Kuski kertoi heidän taloonsa sisälle tulleen vettä reilun sentin verran.

Loisketta ja roisketta.

Hyttysistä on tullut nyt sadekautena ikävä riesa. Ne ovat pieniä ja salakavalia. Ne eivät ilmoita inisemällä lähestymistä vaan ovat kotoisiakin ovelampia verenimiöitä. Iltakävelyn jälkeen huomaakin, että jalat ja kädet ovat paukamilla. Yleensä hyttysiä on enimmillään auringonlaskun aikaan, mutta kyllä niitä riittää päivälläkin. Täällä hyttyset voivat levittää ikäviä sairauksia kuten malariaa ja denguekuumetta. Toivottavasti säästymme noilta sairauksilta.

Eihän se sade maalaamista haittaa.

Ilmankosteus on nyt korkea ja sen huomaan kotona turvonneista ovista. Esimerkiksi kylpyhuoneen ovesta on tullut niin jäykkä, että saa tosissaan käyttää voimaa sitä sulkiessa. Olohuoneen Ikea kehykset eivät kestäneet Intian kosteutta, vaan rysähtivät lattialle. Myös lastenhuoneen Ikea kaappi on turvonnut niin, että ovi ja laatikko eivät sulkeudu. Ikea yrittää päästä Intian markkinoille, mutta vielä ei ole siinä onnistunut (ehkä hyvä niin). Meidän lähin Ikea taitaa löytyä Dubaista.

Kodin seinälle eksynyttä paikallista taidetta.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Monsuuni

Sadetta, sadetta ja hetken auringon paistetta. Siinä viime ajan sään kuvaus. Yhtenä päivänä satoi 12 tuntia putkeen. Runsaammat sateet alkoivat pari viikkoa sitten. Sadekausi on kesäkuun puolesta välistä syyskuun puoleen väliin ja keskimääräinen sademäärä on 93 mm/kk. Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen. Alkuun monsuuni oli lähes sateeton, mutta nyt onneksi on kiritty takaisin menetettyjä sademääriä.

Pihamme.

Olemme lasten kanssa päässeet nauttimaan sateista niin Suomessa kuin Intiassa. Täällä on sateiden välissä mukava ulkoilla, koska paksun pilvipeitteen takia ei ole kuuma. Lämpötila on pysynyt koko oleskelumme aikana + 25-32 C asteen tienoilla. Ilmastointia tulee pidettyä sisällä päällä, jotta saamme kosteutta pois huoneilmasta. Ulkona pyykki kuivuu hissukseen, koska aurinko ei ole sitä kuivattamassa. Kuumana kautena pystyi päivän aikana pesemään kolme koneellista pyykkiä.

Sadetta.

Alkuviikolla satoi lyhyessä ajassa paikoitellen 45-65 mm vettä. Olin esikoisen kanssa silloin Hobby Centerissä ja lyhyen syöksyn aikana autolle kastuimme aivan totaalisesti. Meidän pihanurmikkomme muuttui lammeksi, mutta yllättävän hyvin vesi imeytyi sitten pois. Loppujen lopuksi sateet ovat aika vähän haitanneet elämäämme. Lapset ovat nauttineet lämpimistä sadesuihkuista. Olemme sisällä pelanneet Wii:llä, katsoneet elokuvia ja piirtäneet.

 Aurinko!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Ekat viikot

Arki on lähtenyt tutun turvallisesti pyörimään täällä. Esikoinen aloitti koulun heti paluumme jälkeen ja se on sujunut kivasti. Häntä oli kovasti kaivattu. Hän pärjää loistavasti englannilla. Esikoinen jatkaa myös taidekurssia ja nyt hänellä on siellä seurana kolme luokkakaveria.

 Esikoisen työ edelliseltä taidekurssilta.

Yritän helpottaa arkeani mm. jakamalla kotiapulaiseni kanssa kaupassa käynnin. Hän hoitaa jääkaappiin tarvittavat vihannekset ja yrtit. Autokuski on myös valjastettu kyseiseen projektiin. Lähetän hänet välillä tekemään täydennyksiä, vaikka hedelmien osalta. Minä yritän selvitä yhdellä, korkeintaan kahdella ruokakauppa käynnillä viikossa. Toisaalta oli mukavaa käydä vakikaupassani, kun minut heti huomioitiin ja kyseltiin miksi en ole käynyt siellä pitkään aikaan ja mitä lapsilleni kuuluu :)

Ruokaa.

Kaupunkikuva on muuttunut poissaollessamme. Uusia rakennuksia nousee ja vanhat projektit alkavat hiljalleen valmistua. Esikoisen koulun lähellä oleva siltaprojekti on sulkenut osan teistä, joten matkan tekoon pitää varata vähän enemmän aikaa. Asuinalueemme kokee myös muutoksia. Paria taloa remontoidaan tai tarkemmin sanoen rakennetaan uudelleen. Taloihin tehdään lisäkerroksia tai sitten vain laitetaan sisukset uuteen järjestykseen.

 Kuka on rakentanut kodin meidän pihatuoliimme?

Lähellä sijaitseva kauneushoitola, jota yleensä käytän, on saanut virkistävän kasvojen kohotuksen. Hoitolan seiniä on siirrelty ja laitettu uutta väriä pintaan. Tulos näyttää oikein hyvältä. Nyt heillä on kaksi erillistä hoitohuonetta. Aikaisemmin samassa huoneessa oli kaksi hoitopaikkaa. Yksityisyyttä ei pahemmin ollut. Kävin tällä viikolla silottamassa (vahauksessa) sääreni. Ja se maksoi (pyörtykää naiset :) 90 rs. eli 1,40 eur. Heillä oli elokuun ajan kaikki hoidot -40%.

 Pikku pyykkäri.