torstai 5. tammikuuta 2012

Vieraat

Haikea olo, koska maanantaina vieraamme aloittivat kotimatkansa Suomeen. Saimme nauttia heidän seurasta kolme ihanaa viikkoa. Talo tuntuu nyt niin hiljaiselta ja tyhjältä. Lapset saivat paljon erityishuomiota, josta pitivät. Me pääsimme mieheni kanssa käymään mm. elokuvissa. Katsastimme MI 4, jossa Samuli Edelman oli isossa pahiksen roolissa. Se oli viihdyttävä elokuva.

Teimme muutaman lyhyen retken lähiympäristöön ja tietenkin tutustuimme kaupunkimme omiin nähtävyyksiin sekä ostosmahdollisuuksiin. Vieraamme tekivät hienoja ostoksia, kuten minäkin. Kävimme mm. ihanassa Resortissa, jossa oli hieno uima-allas alue. Tosin uiminen oli viluista puuhaa. Talvi tuntuu luissa ja ytimissä. Lapset sairastuivat pian reissun jälkeen. Esikoinen oli poissa koulusta 2 viikkoa. Ensin sairausloma ja sitten viikon joululoma.


 Uima-allas luikerteli hauskasti. Tosin matkan uiminen oli vähän hankalaa.

 Hotellin päärakennus.

Kaupunkimme Palatsi.

Viimeisenä sunnuntaina tarkoituksena oli valloittaa läheinen Pavagarh vuori, joka on vulkaanista alkuperää. Se oli huisan näköistä, kun yht'äkkiä näköpiiriin ilmeistyi kukkulat, jonka korkein huippu on 750 m. Vuoren valloitus ei ihan mennyt nappiin. Se tuli todettua ettei sunnuntaina kannata lähteä retkelle omaa kotipihaa kauemmaksi, koska silloin ovat kaikki muutkin liikkeellä. Pääsimme kuitenkin ihailemaan hienoja raunioita alhaalla. Paikalliset saivat meistä, erityisesti lapsista, ihmettelyn ja kuvaamisen kohteita.

 Oho, ei olla ainoita sunnuntaikiipeilijöitä.

Mitä mahtavat katsella?

Alas menossa? Vielä mahtuu kyytiin.

Meillä olisi nyt vierashuone vapaana :) Olen käyttänyt vierashuonetta hierontapisteenä. Minulla käy suht säännöllisesti naishieroja. Hän vain välillä unohtaa sopimamme ajan ja toisinaan pöllähtää paikalle yllättäen. Hieronnan tuntitaksa on 400 rs eli  noin 6 euroa. Lisäksi kotiin voi tilata esim. jalkahoidon (200rs.) tai käsihoidon (150rs).

Jalka- ja käsihoito menossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti