sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Monsuuni

Sadetta, sadetta ja hetken auringon paistetta. Siinä viime ajan sään kuvaus. Yhtenä päivänä satoi 12 tuntia putkeen. Runsaammat sateet alkoivat pari viikkoa sitten. Sadekausi on kesäkuun puolesta välistä syyskuun puoleen väliin ja keskimääräinen sademäärä on 93 mm/kk. Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen. Alkuun monsuuni oli lähes sateeton, mutta nyt onneksi on kiritty takaisin menetettyjä sademääriä.

Pihamme.

Olemme lasten kanssa päässeet nauttimaan sateista niin Suomessa kuin Intiassa. Täällä on sateiden välissä mukava ulkoilla, koska paksun pilvipeitteen takia ei ole kuuma. Lämpötila on pysynyt koko oleskelumme aikana + 25-32 C asteen tienoilla. Ilmastointia tulee pidettyä sisällä päällä, jotta saamme kosteutta pois huoneilmasta. Ulkona pyykki kuivuu hissukseen, koska aurinko ei ole sitä kuivattamassa. Kuumana kautena pystyi päivän aikana pesemään kolme koneellista pyykkiä.

Sadetta.

Alkuviikolla satoi lyhyessä ajassa paikoitellen 45-65 mm vettä. Olin esikoisen kanssa silloin Hobby Centerissä ja lyhyen syöksyn aikana autolle kastuimme aivan totaalisesti. Meidän pihanurmikkomme muuttui lammeksi, mutta yllättävän hyvin vesi imeytyi sitten pois. Loppujen lopuksi sateet ovat aika vähän haitanneet elämäämme. Lapset ovat nauttineet lämpimistä sadesuihkuista. Olemme sisällä pelanneet Wii:llä, katsoneet elokuvia ja piirtäneet.

 Aurinko!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti