Meidän yhteisössä asuu myös apinoita. Meinasin aamulla saada apinan kakat päälleni. Olin lataamassa pyykkiä pesukoneeseen, kun huomasin yläpuolellani roikkui pitkä häntä (pesukone on ulkona katoksen alla). Se oli apinan häntä ja kaveri heitti pissat ja kakat siihen viereeni.
Apinan kakkaa.
Apinat usein istuskelevat ulkovarastomme katolla. Hätistelen niitä pois vesipullon avulla. Tänään iltapäivällä iso apina uros esitteli komeita torahampaitaan, mutta annoin vedet niskaan. Se vetääntyi ensin pois. Vähän minua pelotti. Haluan apinoiden pysyvän poissa meidän pihalta.
Apinat oleilevat tyhjillään olevan talon pihalla.
Kannattaa olla tosi varovainen apinoiden kanssa, varsinkin jos lapsia on kotona. Ne saattavat olla agressiivisia. Meilläkin parveilee apinoita, ja yhdessä vaiheessa tulivat parvekkeen ovesta sisälle keittiöön, availivat kaappien ovia ja ruokapurkkeja ja kävivät syömään. Eli ovet visusti kiinni eikä ruokaa kannata jättää keittiön pöydälle...
VastaaPoistaYritän tehdä apinoille epämukavat oltavat, etteivät majailisi meidän pihalla. Sainkin aikamoisen raivarin, kun sain kuskin kiinni apinoiden syöttämisestä. Muistan laittaa ovet kiinni. Minulle riittä yksi gekko sisätiloissa :)
VastaaPoista