Kotiapulaisemme tekee minulle lounaaksi intialaista ruokaa. Ruoka on kasvispohjaista, koska en ole vielä ostanut lihaa (pakastettua). Minulla on kammo pakastelihaa kohtaan. Sähkökatkokset ovat melko yleisiä täällä, mutta tähän asti ne ovat olleet alle tunnin mittaisia. Olen saanut yhteystiedot parista kaupasta, joista saa hyvää pakastettua lihaa (mm. kanaa, lammasta, kalaa). Diwali juhlan jälkeen eräs expatti rouva on luvannut esitellä minulle luotettavan teurastajan. Sitten voin itse pakastaa tuoreen lihan. Lapset eivät syö (vielä) intialaista ruokaa. Olen kokkaillut heille mm. soijarouheesta kastiketta ja pihvejä makaronin kera. Kun käymme ravintolassa, syömme yleensä kanaa. Olen pari kertaa kokeillut kalaa, joka on ollut erittäin hyvää. Lohta se ei ainakaan ole ollut. Mutta se lounas tänään..
Lounaan raaka-aineina olivat brinjal (munakoisoa?) ja jotain pientä vihreää vihannesta. Minä ostan vihanneket ja juurekset, joista Rena valmistaa ruoat. Kaupasta löytyy tuttuja tuotteita, kuten perunaa, sipulia, porkkanaa, kurkkua, tomaattia ja kukkakaalia. Se tuntemattomien vihannesten ja juuresten lista on kyllä pidempi. Laittelen uusista tuttavuuksista kuvia myöhemmin.
Nam. Lounas valmiina. Munakoiso oli täytetty jollain valkosipulipähkinä tahnalla ja ne vihreät jutut oli suikaloitu ja paistettu. Lisäksi oli riisiä ja leipää.
Pesulle ennen ruokailua.

Leipä oli tehty bajari- eli hirssijauhosta ja maissijauhoista.
Illalla söimme mieheni kanssa lounaan rippeet. Huomenna suuntaamme lomalle Goalle. Miehelläni on kuuden päivän loma. Lapset odottavat kovasti, että pääsevät uimaan.
Hauska blogi sinullakin, Nunu, ja kiva päästä lukemaan toisen suomalaisen ajatuksia intialaisesta elämänmenosta!
VastaaPoistaTäytetyt munakoisot näyttävät hyviltä.