sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Arkea


Ennen kuin pääsee kaupan sisälle, tulee kävellä metallipaljastimen läpi ja esitellä laukun sisältöä. Laitteen piippaamisesta ei tarvitse välittää. Laukku suljetaan tarkastuksen jälkeen nippusiteellä tai se suljetaan toisen kassiin sisään. Se mitä tarvitset ostosten aikana kannattaa tunkea omiin taskuihin, kuten nenäliinat, ostoslista ja tietenkin kännykkä. Kun olet saanut tehtyä ostokset, kassakuittiin merkitään kuinka monta kassia sinulla on tavaraa. Ennen kuin pääset ulos, sinun tulee esittää vartijalle kassakuitti, johon saat sitten leiman ja luvan poistua kaupasta. Alussa automaattisesti tungin kukkaroon kuitin, joka piti parin askeleen päästä kaivaa esiin. Nyt muistan pitää sen kädessä ulos pyrkiessä.

Rakennusteline erään kauppakeskuksen edestä. 

Esikoinen tarvitsee koulua varten mustat kengät ja valkoiset sukat. Niiden ostaminen ei ollutkaan niin helppoa, kuin ensin kuvittelin. Kävimme viidessä kenkäkaupassa. Saaliina oli pari valkoisia keinokuitusukkia, joita esikoinen ei halua ekan käyttökerran jälkeen laittaa jalkaan. Nyt on sitten mummolta pyydetty, että tuo Suomesta tullessaan puuvillaisia valkoisia sukkia :) Toivottavasti hän löytää sellaisia. Mustat kengät jäivät siksi ostamatta, koska en löytänyt nahkaisia. Metsästys jatkuu..

Katukuvaa kenkäkaupan edestä.

Perheemme yhteinen aika on lisääntynyt. Miehelläni on nyt vapaa joka toinen lauantai :) Se on loisto juttu. Loisto juttu on sekin, että meillä aloitti uusi autonkuljettaja perjantaina. Hän osaa englantia ja ajaa jotenkin fiksummin kuin edeltäjä. Kivasti täällä menee :)

Hyvää isänpäivää!

4 kommenttia:

  1. Onko jokaisessa kaupassa moinen vartiointi? vai pelkästään ruokakaupoissa?

    VastaaPoista
  2. Pääsääntöisesti vähänkin isomman kaupan ovella on vartija vastassa. Asioin tavallisesti isommissa tavarataloissa ja kauppakeskuksissa. Olen tainut saada jo naamavipin yhteen ruokakauppaan, koska tänään laukkuani ei sinetöitu tutkimisen jälkeen :)

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Taidankin tietää, mitä laitan pieneen pakettiin Annalle Suomesta.
    Tuo kaupassakäynti kuulostaa pahemmalta kuin lentoaseman turvatarkastus, kaikkeen kai tottuu :)

    t. naapurin Maarit

    VastaaPoista
  4. Hei ja kiitos kommentista :)
    Kaikkeen tosiaan tottuu. Onneksi voin asioida kaupoissa päivällä, joten vältän ruuhkat. Sunnuntai on kaikkein ruuhkaisin ostospäivä.

    VastaaPoista